Koska en ole ikinä ennen kiertänyt reilun viiden kilometrin mittaista Jääskelän luontopolkua Vaajakoskella, ainoastaan aikanaan ratsastanut osalla väylistä, ajattelimme käydä samoilemassa reitin. Tollerin mielestä loistoidea, ja se istutti itsensä Päijänteeseen jo ensitaipaleella.

Päijännemaisemat jäivät pettymykseksemme tähän. Polku kävi pääasiallisesti keskellä metsää ja rämeikköä. Yksi Natura-ohjelmaan sisällytetty kallio oli ihan hieno, mutta harmittavan vähän reitillä oli ihailtavaa.

Tunnelma latistui täysin siinä vaiheessa, kun kallioilta laskeuduttuamme tolleri päätti mennä uimasilleen haisevaan mutasuohon, ja sen perään ryntäsivät muutkin hauvamme. Neljästä koirasta kolme saatiin kutsuttua takaisin (järkyttävän rapaisina ja pahanhajuisina), mutta Nappi jäi vastarannalle. Se yritti uida vielä yhden pätkän seuratessaan meitä hetteikön myötäisesti, ja pienen koiran voimat vaikuttivat vähenevän silmissä. Voin kertoa, että tilanne oli ihan kamala.

Napin pelastusoperaatio oli melkoisen dramaattinen, enkä halua ikipäivänä joutua enää vastaavaan tilanteeseen. Eikä varmasti halua isäntäkään, joka joutui keventämään vaatetustaan melkoisesti ja lähestulkoon iljettävän nesteen nielaisemaksi itsekin.

Koska olimme tulleet kiertämään lenkin, päätimme jatkaa reitin loppuun saakka huolimatta äskeisestä kauhukokemuksesta. Sen olisi voinut kyllä hyvin keskeyttää ja palata lällialueen jälkeen tietä pitkin takaisin parkkipaikalle, sillä loppupätkällä ei ollut paljoakaan ihailtavaa. Yksi lammenranta oli ihan kaunis, mutta muilta osin oli kyse aika perusmetsästä.

Isäntä antoi reissulle arvosanaksi 1- ja ilmoitti, ettei tule tuota lenkkiä enää kuuna kullanvalkeana tarpomaan.

Ai niin, ja vielä tämä persilja voileivälle 😀 Yhdyssanaosaamista vaajakoskelaisittain 😀 Hienoa!