Rooma on ehdottomasti kivoimpia ja helpoimpia reissukohteita Euroopassa. Kaupungin must see -paikat ovat kompaktin kävelymatkan päässä toisistaan ja jo päivässä ehtii nähdä paljon. Mikäli ravikapulat väsyvät ikiaikaisilla mukulakivillä talsimiseen, taksin saa helposti lennosta, eikä se lysti maksa paljon. Ravintoloita on joka puolella ja joka lähtöön, ja palvelu mutkatonta ja suurimpien turistisumppujen ulkopuolella suorastaan ilahduttavan hyvää.

Kun on saanut kaikki aistinsa täyteen antiikin havinaa, kaupustelijoita ja auringonpaahdetta, eikä ajatus vierailusta Vatikaanissa aiheuta jippii-fiilistä, kannattaa kipaista joen toiselle puolelle, kiireettömään Trastevereen. Idyllisten, kapeiden katujen varsien terasseilla viihtyy viinilasia nuoleskellen ja ihmisiä seuraillen. Vanhojen rakennusten uumenissa on ihastuttavia ravintoloita, jotka tarjoavat sekä laatuherkkuja että normihuttua miellyttävässä miljöössä.

Kun palasimme myyntikokouksesta Perugiasta, jäimme toviksi Roomaan ennen kotiinpaluuta. Tällä kertaa majoituimme ja pysyimme vain Trasteveressä, emmekä tunteneet tarvetta töppöstellä Rooman attractioneille, niin sykähdyttäviä kuin ne ovatkin.

Kermakakun, eli Monumento Nazionale a Vittorio Emanuele II:n, näin taksista käsin tullessamme, ja se riitti nyt, vaikka yleensä visiittiä siellä ei voi missata. Uljaassa rakennelmassa on jotain ylimaallisen maagista.

Asetuimme Ripa Roma -hotelliin jo toistamiseen. Kävelyetäisyys Trasteveren sydämestä, rauhallisuus ja läheiset pikkukaupat ja baarit tekevät siitä hintansa väärtin. Uudehko hotelli peittoaa Rooman ytimen nuhjuisenarvokkaat, saman hintatason hotellit 10-0.

Iltakävelimme rantafestareille Tiberin äärelle ja nappasimme 10 euron buffet-setin. Isäntä ei aplodeerannut aterialle, johon seisovan pöydän antimien lisäksi kuului yksi aikuistenjuoma, mutta mielestäni pelkästään tulisten porkkana-falafelien takia summa kannatti maksaa.

Jos Rooman nähtävyyksistä kermikakku on se ehdoton jees, niin Trasteveressa on pakko käydä Grazia & Graziella -ravintolassa – siis jos sinne mahtuu. Toisaalta, jonottaminenkaan ei ole yhtään pöllömpää: iloinen ovijamppa tarjoilee sisään pyrkiville vettä ja jos oikein on oikein hyvällä tuulella, jopa skumppaa. Työntekijöiden kesken vallitseva hilpeä fiilis on hauskaa katseltavaa.

Spottasimme ravintolan ensimmällä Trasteveren-turneellaamme – tai oikeammin huomiomme kiinnittyi sen terassilla oleviin koirien juomakuppeihin ja niistä vettä litkineisiin koiriin, jotka omistajineen löntystelivät ohitse. Ajatus oli herttainen. Koirat arvostivat, samoin koiraihmiset, jotka poikkeuksetta edelleen pysähtyvät ihastelemaan ravintolan vesibaaria ja sen nelijalkaisia asiakkaita.

Koiria Roomassa on melkoisen paljon. Itse asiassa siellä on useiden sellaisten rotujen edustajia, joiden kuuluisi olla ihan muualla kuin läkädyttävässä kaupunkimiljöössä metrin narussa kiertämässä korttelia ympäri päivästä toiseen. Metsästyskoiria näkee runsaasti, etenkin bretoneita ja erilaisia seisojia. Karkeakarvainen mäyräkoira on viime vuosina ollut jostain jännästä syystä selkeä trendirotu, ja mäykkyjä ulkoiluttavat niin mummot Milanossa kuin perheenäidit Perugiassa. Sterilointirintamalla täälläkin olisi paljon tehtävää; ainakin urokset ovat pääosin leikkaamattomia. Kulkuset kilisevät lähes joka pojalla, vaikka kaupungin kirjavassa hajumaailmassa kastroidun koiran kanssa eläminen olisi melkoisen paljon helpompaa. Kakkapussikotelot talotushihnoissa ovat myös säännönmukainen varuste joka tessulla. Ehkä siksikin Trasteveren kadut ovat siistit ja sontavapaat.

Alaskanmalamuutteihin, huskyihin, bortsuihin ja mopseihin törmäsimme myös. Näistä viimeisin oli varmaan se surullisin näky: pari tanakkaa, lyllertävää lättänokkaa, joiden raskas nenäpoimu painoi entisestään ahtaita sieraimia. Omistajineen ne istuivat futisbaarin edessä ja räkyttivät ohikulkeville koirille. Haukkusession jälkeen lyttykuonot valahtivat maahan läähättämään ja keräämään voimia. Miten groteskia oli katsoa, kun ihmiset pysähtyivät lepertelemään nuupahtaneille koirille, joilla ei happi enää riittänyt. ”They are so lovely! Can I take a picture?” Ei kauheasti poikennut siitä menosta, kun tollot turistit ottavat itsestään kuvia huumattujen villieläinten kanssa.

Mutta takaisin Graziaan & Graziellaan: ruoka siellä on ihan perus, ei mitään gourmeeta tai hifistelyä, mutta kiva sijainti ja kiva, kodikas fiilis tekevät siitä piipahtamisen arvoisen paikan. Tarjoilijat pitävät hauskaa asiakkaiden, ohikulkijoiden ja kojumyyjien kanssa sekä keskenään, mitä on ruokailun lomassa hupaisaa seurata. Tästä ravintolasta lähtee takuulla hymy huulilla. Ja tikkari poskessa, jos olet naisihminen; lasku nimittäin toimitetaan pöytään nekkupainon kera. Only for ladies 🙂

Olemme taittaneet Italian-reissut pääosin Finskillä, johtuen sopivista reittiaikatauluista, ja niin teimme nytkin. Tasaisen tasaisen varma, mukava palvelu, siistit koneet ja kapteenien monotoniset kuulutukset – siinäpä se Finnairin taika 🙂 Sky bistron pastasalaatin ja ruisleipien loppuminen usein kesken on pikku miinus, mutta senkin kanssa voi elää näillä lyhyillä lennoilla.

Blue wings -lehden kansallispuistojuttu kirvoitti paluumatkalla hirmuisen kaipuun kotimetsään. Sinne seuraavaksi ❤️