Kun on matkustanut koko päivän napakat farkut jalassa muistaa, miksi niin ei kannata tehdä. Lähdin taas reissuun hirveällä kiireellä ja nykäisin farkut päälle sen kummemmin miettimättä. Puristus ja vatsanahkaan piintyneet vyön jäljet opettivat olemaan…

Malpensaan laskeuduttuamme nappasimme junan sijaan auton, jolla kaasutimme A1:stä kohti Bolognaa. Alkumatkasta aavistuksen tylsien maisemien valopilkkuina olivat maatalojen upeat kukkivat puut ja keltaisina liekehtivät kultapensaat lehdettömissä varsissa. Liikenne seisoi kolarin takia matkan varrella ties miten pitkään. Hyvä puoli oli, ettei a) meillä ollut hoppu ja b) ehdittiin käydä läpi iso liuta työasioita ja hioskella strategioita #autopaltsu.

Bolognasta Firenzeen vievä tieosuus tarjoili jo makeampia näkymiä automatkustajille.

Firenze oli ihastuttava – juuri sellainen, kuin moni italialaistuttavamme oli hehkuttanut. Siisti ja sokkeloinen, historiallinen mutta raikas. Kutkuttavan kiva! Meillä on tullut tavaksi aina reissun päällä kiivetä johonkin, ja tällä kertaa se oli Palazzo Vecchion 94 metriä korkea Torre di’Arnolfo -torni. Jäätävän upeat näkymät kaikkialle Firenzeen!

Palatsin museo oli huikea veistoksineen ja maalauksineen. Ulkopuolen patsaisto oli ihmettelemisen arvoinen ja niitä voi tutkiskella ihan ilmaiseksi. Firenzen must-nähtävyydet kiertää nopeasti kävellen ja joka kulmassa on jotain mielenkiintoista katseltavaa.

Experience the culture of Italian wine

Jos Piazza della Signorialla olut maksoi 9,50 euroa ja lasi proseccoa kympin, huomattavasti enemmän rahalle vastinetta sai kaupungin ainoalla Arno-joen varrella sijaitsevalla terassilla. Viinitastingingiin erikoistuneessa Sirnorvino-ravintolassa lasi italialaista laatuviiniä lähti 6-7 euron hintaan. Ponte Vecchion eli Kultasillan kupeessa sijaitseva miljöö serviiseineen ja maisemineen oli ihan uniikki. Viinilasia nuoleskellessa saattoi katsella vastapäisen, eksklusiivisen kanoottikerholaisten melontapyrähdyksiä, seurailla vastarannan touhuja ja kaunista arkkitehtuuria. Kun kiertää nähtävyysreittiä Duomolta/Piazza della Signorialta päin joen yli kohti Palazzo Pittiä, kultasillan ylitettyään kannattaa poiketa 50 m vasemmalle ja astua sisään viininystävän unelmamestaan.

Hyvää ruokaa ja ei-ruokaa Ciro & Sonsissa

Vege- saati vegaaniruokaa tuntui olevan vaikea löytää luvatussa prosciuton kaupungissa. Sen kerran, kun päädyimme hykerryttävän ihanaan, tyylikkääseen ravintolaan, jossa kasvisruokia oli runsaasti ja ne oli näppärästi merkitty menuun, kaikki muu menikin hommassa pieleen: olin jo viimeistellyt pääruoan ja melkein nuollut lautasen, kun isäntä vasta sai pitsansa, jonka perään olimme jo pariin kertaan kyselleet seuratessamme, kun kaikki ympärilläolevat olivat jo omansa aikaa sitten saaneet. Perusitalialaiseen tapaan tarjoilija syytti myöhästymisestä ensin kollegaansa ja sitten pitseriaa, joka lättyjen toimittamisesta vastasi. Joo. Eipä käynyt mielessä, että pitsat tulisivat jostain muualta kuin ravintolan omasta keittiöstä… Ei mennyt putkeen ja lampsimme toisaalle hakemaan isännälle vatsantäytettä.

Rundi jatkuu

Ystävällisestä & hyväntuulisesta Firenzestä palasimme Milanoon uinuvan Pisan kautta. Piipahdimme kaltevalla tornilla ottamassa pakolliset fotot. Torni oli ihan tappi! Luulin, että se olisi oikeasti taivaisiin kurottava, mutta paljastuikin sieväksi & kauniiksi lyhenlännäksi kenottajaksi.

Merenrantaviivaa seurailevaa tietä kaasutimme kohti Genovaa. Maisemat olivat ihan mielettömät! Merta ei juuri näkynyt, mutta vuoristo, kukkuloiden lakien ikivanhat kaupungit ja huimiin rinteisiin rakennetut talot antoivat ihmeteltävää koko matkan ajan. Tiet olivat tosi jees; nelikaistaisella väylällä ajaminen oli sujuvaa.

Jos Firenze oli ihana, Genovan feng shuit olivat päin peppua. Se oli vähän kauhea. Genovassa oli jotain kummitusmaista ja karmivaa, emmekä saaneet kiinni sen tunnelman kivoista puolista, joita Pienestä matkaoppaasta lukaisin. Kaasutimme kohti Milanon laitaman teollisuusalueita valmistautumaan seuraavaan miittariin. Kiitos sunnuntai-illan, tieosuuden päätöstullilla oli kamala ryysis ja odotusaika puolisen tuntia.

Täytyy sanoa, että vuokraamamme tuliterä Opel Astra yllätti plusmerkkisesti! Rullasi kivasti, ei jättänyt jalkoihin ja tankillisella huristeli melkein 1000 kilometriä. Autovuokraamo Goldcarin kanssa homma sujui paremmin kuin minkään Hertzin kanssa ikinä. Vuokraaminen oli paketoitu ostajalle todella helpoksi ja selkeäksi.

Business & pleasure -matkat ovat ihan lyömättömiä. Vaikka työpäivät venyvät usein pitkiksi, ja reissaaminen väsyttää, ohessa pääsee näkemään ja kokemaan niin paljon uniikkia. To travel is to live.