What the health?!

Sadepäivän ilta ja Netflix. Klikkasin auki What the health -dokkarin ja ihmettelin samalla, etten ollut spotannut sitä aiemmin; olihan se ilmestynyt jo maaliskuussa.

Raflaava, ällistyttävä, oksettava ja niin todellinen. Reality check.

Muutama poiminta:

  • WHO on luokitellut prosessoidut lihat luokan 1 karsinogeeneiksi. Samaan ryhmään kuuluvat tupakka, asbesti ja plutonium.
  • Lehmänmaito kuuluu vasikoille. Yksikään ihminen ei tarvitse lehmänmaitoa sen enempää kuin kirahvin tai hiiren.
  • The ugly truth: Tappamamme tuotantoeläimet tappavat meidät ja koko planeetan.

Puolitoistatuntinen tämän kulmia nostattavan dokumentin parissa vierähti vauhdilla. Sen jälkeen olo oli yhtä aikaa sekä raskas että helpottunut.

Raskas siksi, että ihmisistä ylivertainen enemmistö ei halua muuttaa ruokavaliotaan, mikä aiheuttaa megalomaaniset kustannukset yhteiskunnalle, pohjatonta kärsimystä eläimille ja lopulta maapallon tuhoutumisen.

Helpottunut siksi, että tiedän valinneeni oikean polun ruokavalioni suhteen. Kasvipohjainen ruoka on tehnyt oloni kokonaisvaltaisesti paremmaksi, ja palaudun treenien jälkeen nopeasti. Se myös kuormittaa ympäristöä moninkerroin vähemmän kuin lihansyönti. Paluuta raskaaseen, sairaaksi tekevään ruokaan ei ole.

Mutta hei: jos oma napa kiinnostaa, kurkkaa What the Health Netflixistä. Jos olet raavas lihansyöjä ja kumoat kurkustasi alas litroittain maitoa etkä halua luopua karsinogeeneista, think twice. Dokkarin vastaava tuottaja on Joaquin Phoenix.

www.whatthehealthfilm.com